Yksi olennaisimpia kääntäjän työtä kuvaavia tekijöitä on näkymättömyys. Hyvä käännös on teksti, jota lukiessa ei edes huomaa lukevansa käännöstä, ja siksi myös itse kääntäjän olemassaolo tuppaa melko usein jäämään unohduksiin. Tämä on myös yksi kääntäjän työn ongelmallisimmista piirteistä: kääntäjien on vaikea saada ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta, jos työn tekijöiden oletetaan pysyvän piilossa.
Suomen kokoisessa maassa, suomalaisella kielialueella, käännösten merkitys on kuitenkin valtava. Elämme joka hetki käännösten ympäröiminä. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuka on kirjoittanut päivittäin käyttämiesi tietokoneohjelmien tai nettisivujen tekstit, entä digiboksin valikot? Kuka on kirjoittanut kahvinkeittimen käyttöoppaan ja muropakkauksen tuoteselosteen, entä EU:n kurkkudirektiivit? Kenen ansiosta ymmärsit jo yhdeksänvuotiaana, mitä Ridge ja Brooke huokailivat televisiossa? Kenen näppäimistöllä on näpytelty lempikirjasi unohtumattomimmat rivit?
Suomen kokoisessa maassa, suomalaisella kielialueella, käännösten merkitys on kuitenkin valtava. Elämme joka hetki käännösten ympäröiminä. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuka on kirjoittanut päivittäin käyttämiesi tietokoneohjelmien tai nettisivujen tekstit, entä digiboksin valikot? Kuka on kirjoittanut kahvinkeittimen käyttöoppaan ja muropakkauksen tuoteselosteen, entä EU:n kurkkudirektiivit? Kenen ansiosta ymmärsit jo yhdeksänvuotiaana, mitä Ridge ja Brooke huokailivat televisiossa? Kenen näppäimistöllä on näpytelty lempikirjasi unohtumattomimmat rivit?
Kuva Tove Janssonin teoksesta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (WSOY).
Totta puhuen minäkään en ennen kääntäjänopintojani juuri kiinnittänyt huomiota siihen, kuka kirjojen suomenkieliset versiot – eli ne versiot, jotka tosiasiassa luin – oli kirjoittanut. En ehkä myöskään ajatellut kääntämistä muuna kuin mekaanisena työnä, jossa alkutekstin sanoille etsitään kohdekieliset vastineet. Kuka tahansa kääntämiseen vähänkin perehtynyt (tai vaikkapa Google Translatea kokeillut) pystyy kuitenkin toteamaan, että asia ei ole aivan näin yksioikoinen. Vaikka tekstin, olipa se sitten kepeä markkinointiteksti tai suuri sukupolviromaani, alkuperäinen kirjoittaja onkin eittämättä tehnyt suurimman ja luovimman työn, ei kääntäjäkään voi vain pyyhkiä vieraskielisiä sanoja pois ja tuupata tilalle suomenkielisiä. Teksti on muotoiltava ja kirjoitettava kokonaan uudestaan, eikä kääntäjän tärkein taito olekaan vieraan kielen taito, vaan taito ilmaista itseään sujuvasti omalla äidinkielellään.
Oho, luulin jo lipsahtaneeni aiheesta sivuun, mutta itse asiassa sen pohtiminen, mitä kääntäminen oikeastaan on ja mitä sen tekeminen vaatii kääntäjältä, on varsin olennainen osa näkymättömyyden ongelmaa. Jos ei tiedetä, mitä kääntäjä tekee ja miten, on vaikea ymmärtää, että suomenkieliset tekstit eivät vain mystisesti ilmesty jostain, vaan että niiden eteen tehdään työtä. Asia on juuri kuten Nobel-kirjailija José Saramago on todennut: "Writers create national literature [...], world literature is written by translators." (Kirjailijat luovat kansalliskirjallisuutta, maailmankirjallisuus on kääntäjien kirjoittamaa.)
Näkymättömyys tekstissä ei kärsi siitä, jos kääntäjän olemassaolo tunnustetaan tekstin ulkopuolisessa maailmassa. Suomentajan nimi tulisi aina mainita esimerkiksi käännöskirjallisuutta koskevissa lehtijutuissa ja kritiikeissä (mutta valitettavan usein se jää kuitenkin mainitsematta). Kaikkea vastuuta näkyvyydestä ei kannatakaan sysätä muille, vaan kääntäjät voivat myös itse pyrkiä nousemaan koloistaan ja korottamaan ääntään. Chris Durban piti elokuussa FIT:n kansainvälisessä kääntäjien kongressissa inspiroivan esityksen siitä, kuinka kääntäjien pitäisi lopettaa varjoissa luikkiminen, astua esiin ja kertoa muulle maailmalle siitä, mitä he tekevät. Ehkä tällöin, pikkuhiljaa, kääntäjän olemassaolosta tulisi itsestäänselvyys, joka ei pääsisi unohtumaan kriitikoilta, toimittajilta tai kirjallisuusbloggaajiltakaan. Ehkä tällöin yhä useampi markkinointiosasto ymmärtäisi asettaa käännökselle muitakin kriteerejä kuin sen, mistä sen halvimmalla ja nopeiten saa. Yksi tämänkin blogin tavoitteista on näkymättömyysviitan karistaminen ja sen raottaminen, mitä kääntäjän kammion uumenissa tapahtuu.
Totta puhuen minäkään en ennen kääntäjänopintojani juuri kiinnittänyt huomiota siihen, kuka kirjojen suomenkieliset versiot – eli ne versiot, jotka tosiasiassa luin – oli kirjoittanut. En ehkä myöskään ajatellut kääntämistä muuna kuin mekaanisena työnä, jossa alkutekstin sanoille etsitään kohdekieliset vastineet. Kuka tahansa kääntämiseen vähänkin perehtynyt (tai vaikkapa Google Translatea kokeillut) pystyy kuitenkin toteamaan, että asia ei ole aivan näin yksioikoinen. Vaikka tekstin, olipa se sitten kepeä markkinointiteksti tai suuri sukupolviromaani, alkuperäinen kirjoittaja onkin eittämättä tehnyt suurimman ja luovimman työn, ei kääntäjäkään voi vain pyyhkiä vieraskielisiä sanoja pois ja tuupata tilalle suomenkielisiä. Teksti on muotoiltava ja kirjoitettava kokonaan uudestaan, eikä kääntäjän tärkein taito olekaan vieraan kielen taito, vaan taito ilmaista itseään sujuvasti omalla äidinkielellään.
Oho, luulin jo lipsahtaneeni aiheesta sivuun, mutta itse asiassa sen pohtiminen, mitä kääntäminen oikeastaan on ja mitä sen tekeminen vaatii kääntäjältä, on varsin olennainen osa näkymättömyyden ongelmaa. Jos ei tiedetä, mitä kääntäjä tekee ja miten, on vaikea ymmärtää, että suomenkieliset tekstit eivät vain mystisesti ilmesty jostain, vaan että niiden eteen tehdään työtä. Asia on juuri kuten Nobel-kirjailija José Saramago on todennut: "Writers create national literature [...], world literature is written by translators." (Kirjailijat luovat kansalliskirjallisuutta, maailmankirjallisuus on kääntäjien kirjoittamaa.)
Näkymättömyys tekstissä ei kärsi siitä, jos kääntäjän olemassaolo tunnustetaan tekstin ulkopuolisessa maailmassa. Suomentajan nimi tulisi aina mainita esimerkiksi käännöskirjallisuutta koskevissa lehtijutuissa ja kritiikeissä (mutta valitettavan usein se jää kuitenkin mainitsematta). Kaikkea vastuuta näkyvyydestä ei kannatakaan sysätä muille, vaan kääntäjät voivat myös itse pyrkiä nousemaan koloistaan ja korottamaan ääntään. Chris Durban piti elokuussa FIT:n kansainvälisessä kääntäjien kongressissa inspiroivan esityksen siitä, kuinka kääntäjien pitäisi lopettaa varjoissa luikkiminen, astua esiin ja kertoa muulle maailmalle siitä, mitä he tekevät. Ehkä tällöin, pikkuhiljaa, kääntäjän olemassaolosta tulisi itsestäänselvyys, joka ei pääsisi unohtumaan kriitikoilta, toimittajilta tai kirjallisuusbloggaajiltakaan. Ehkä tällöin yhä useampi markkinointiosasto ymmärtäisi asettaa käännökselle muitakin kriteerejä kuin sen, mistä sen halvimmalla ja nopeiten saa. Yksi tämänkin blogin tavoitteista on näkymättömyysviitan karistaminen ja sen raottaminen, mitä kääntäjän kammion uumenissa tapahtuu.
Vilkaisehan siis sinäkin tänään illalla kirjaa lukiessasi, kuka käsissäsi olevan suomenkielisen teoksen on tosiasiassa kirjoittanut, tai jää tv-ohjelman loputtua odottamaan tekstittäjän nimeä. Me olemme kaikkialla ympärilläsi, huomasitpa sinä sitä tai et.
English summary: A translation is good when the reader doesn't even notice he/she is reading a translation. Thus, one of the most important tasks for a translator is to remain invisible. However, this can also be very problematic: it is difficult for translators to gain the respect and acknowledgement they deserve if people forget they even exist. This is why translators should stop "lurking in the shadows" (as Chris Durban put it in the XXth FIT World Congress), be visible outside their texts, and tell the world, what they do, how, and why.
